Suomen instituuttiverkoston julkisen rahoituksen osuus instituuttien rahoituksesta on keskimäärin alle 70 %. Erot instituuttien välillä ovat kuitenkin merkittävät – vähimmillään julkisen rahoituksen osuus on noin 30 % ja enimmillään yli 90 %. Vuonna 2022 sekä oman rahoituksen että yksityisen rahoituksen osuus instituuttien rahoituksessa kasvoi. Mutta mikä olisi sopiva ja oikea määrä julkista rahoitusta kulttuurille? Tästä […]
InstiTUUTTI
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n blogi
Näkökulma: Ilmastonmuutoksen torjunnassa kulttuuri-instituutit eivät ole joutomaalla
Ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa taide ja kulttuuri ovat tällä hetkellä merkityksellisempiä kuin koskaan. Taiteesta voi saada apua ilmastoahdistukseen, ja kulttuuri taas voi tuoda näkökulmia ja vaihtoehtoja kuluttamiseen. Tärkeä rooli esimerkin antajina on kuitenkin erityisesti kulttuurin toimijoilla kaikilla toiminta-asteilla. teksti: Uula Neitola Keskustelua kulttuuri- ja taidealan myötävaikutuksesta ilmastonmuutoksen torjuntaan on käyty niin kansallisesti kuin kansainvälisesti kulttuuri-instituuttitasolla. Kulttuurialan kansainvälisiä […]
Aurinkoa, iloa ja yhdessä tekemistä Oslossa
Instituutit kokoontuivat yhteen Kevätpäiville Osloon toukokuussa 10.5–12.5. aurinkoisissa tunnelmissa. Juuri ennen kevätpäiviä lähetimme kannanottomme hallitusneuvotteluihin Kulttuuri, liikunta ja nuoriso ja Kansainvälinen ja Aktiivinen NATO Suomi -pöytiin. Vaikuttamistyössä on kyseessä pitkämatkan laji ja välillä on tärkeä pysähtyä sekä analysoimaan tehtyä työtä, että myös juhlistamaan saavutettuja etappeja. Hanna Lämsä Teksti on ilmestynyt pääkirjoituksena SKTI:n uutiskirjeessä 3/2023. Kevätpäivien […]
Nyt puhutaan kansainvälisyydestä
Instituuttiverkoston vaalitavoitteissa esitetään, että tieteen, taiteen ja kulttuurin kansainvälisyys tulee nostaa keskiöön puheissa ja teoissa. Ytimessä on vapaan ja avoimen vuorovaikutuksen merkitys kulttuureiden välisyyden, keskinäisen ymmärryksen sekä demokratian kannalta. Teksti on ilmestynyt pääkirjoituksena SKTI:n uutiskirjeessä 1/2023 Lisäksi todetaan, että kansainvälistymisen tukirakenteita tulee vahvistaa. Tekijät tarvitsevat työtilaisuuksien löytämiseksi konkreettista tukea kuten oikeita kontakteja ja riittävää osaamista. […]