Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n uudeksi koordinaattoriksi on valittu Sofia Simelius. Hän aloitti tehtävässä helmikuussa. Simelius on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän opiskeli Åbo Akademissa pääaineenaan taidehistoria. Tällä hetkellä Simelius opiskelee sosiologiaa Helsingin yliopistossa ja Corporate Responsibility -ohjelmassa Hankenissa. Lisäksi hän on papereita vaille valmis keramiikka-artesaani. Sofia koordinoi Svenska Kulturfondenin rahoittamaan harjoittelijaohjelmaa. Hänen työhönsä kuuluu myös […]
Uutiset
pARTir-hankkeen projektipäälliköksi Asta Teräväinen
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry on nimittänyt pARTir-hankkeen projektipäälliköksi Asta Teräväisen tammikuusta 2024 alkaen. Hän siirtyi tehtäväänsä Baltic Circle -festivaalin toiminnanjohtajan toimesta. ”Astalla on erinomaiset valmiudet pARTir-hankkeen projektipäällikön tehtävään. Astalla on kokemusta kansainvälisestä yhteistyöstä, projektijohtamisesta sekä kestävämpien toimintamallien kehittämisestä. Astalla on taidekentän monipuolista tuntemusta ja hänen verkostoihinsa kuuluu sekä taiteilijoita että alan organisaatioita. Olemme […]
Vuoden loppu: jäähyväisten ja uusien alkujen aika
Vuoden loppuminen tarkoittaa monelle lisääntyvää kiirettä ja sen tuntua. Näin on tainnut olla aina – ainakin, jos kuuntelee Kauneimpien Joululaulujen sanoja. Useissa klassikon aseman saavuttaneessa joululaulussa haaveillaan siitä, että työ ja kiireet jäävät taakse. Ne piirtävät mielikuvan hetken hiljaisuudesta ja rauhasta, mahdollisuudesta pysähtyä. Ainakin suomalaisessa joulussa heijastuu vahva luterilainen perinne työteliäisyydestä sekä sanoma armollisuudesta ja […]
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry etsii osa-aikaista harjoittelukoordinaattoria 1.2.2024 alkaen
Haluatko työskennellä merkityksellisessä tehtävässä ja auttaa opiskelijoita ja nuoria aikuisia löytämään uusia kansainvälisiä mahdollisuuksia? Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry (SKTI) etsii osa-aikaista harjoittelukoordinaattoria. Työtehtävä alkaa 1.2.2024. Hae tehtävää ja liity motivoituneeseen työyhteisöön! Koordinaattorin päätehtävänä on koordinoida Svenska Kulturfondenin kansainvälisen harjoitteluohjelman toimintaa Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutteilla. Lue koko työpaikkailmoitus (ruotsiksi) nettisivuillamme tai suoraan Duunitorin hakuilmoituksessa. Haku […]
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry etsii kokopäiväistä projektipäällikköä pARTir-hankkeeseen
Haluatko vauhdittaa taiteen ja kulttuurin vientiä, vaihtoa ja kansainvälisiä yhteistyökumppanuuksia ekologisesti ja sosiaalisesti kestävästi? Oletko projekti- ja tiimityön ammattilainen ja kansainvälinen osaaja? Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry. (SKTI) hakee kokopäiväistä projektipäällikköä ajalle 8.1.2024–31.7.2025. Tehtävänäsi on pARTir – Creating a Cultural Roadmap Towards Responsible International Mobility -hankkeen vetäminen. Tule osaksi innostunutta ja kehittämishaluista työyhteisöä ja instituuttiverkostoa! pARTir edistää […]
Riikkamari Muhonen FinnAgoran instituutin johtajaksi Budapestiin
Riikkamari Muhonen on valittu FinnAgoran, Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden keskuksen johtajaksi Budapestiin. Tehtävä alkaa 15.1.2024 ja se on kolmivuotinen sisältäen mahdollisuuden jatkokauteen. Valinnasta päätti instituutin toiminnasta vastaava FinnAgoran säätiö, jossa on mukana kaupunkien, korkeakoulujen, ministeriöiden, kulttuurin, elinkeinoelämän ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Säätiön puheenjohtajana toimii kaupunkineuvos Jyrki Myllyvirta. ”Olen hyvin otettu ja iloinen mahdollisuudesta palata entiseen […]
Tietämättömien idealismia vai toimivaa demokratiaa – miksi taide- ja kulttuuriorganisaatiot ottavat kantaa Gazan sotaan?
Hanna Lämsä Maailmaa on järkyttänyt Israel/Palestiina konfliktin eskaloituminen Israel/Hamas sodaksi. Hamas hyökkäsi raketti-iskuilla Israeliin 7.10. ja taistelijoita tunkeutui myös Gazan kaistaleen rajojen yli Israelin puolelle. Israelin mukaan yli 1400 israelilaista kuoli. Israel julisti sodan Hamasia vastaa ja käynnisti sekä raketti-iskut että myöhemmin maahyökkäyksen Gazaan. Tähän mennessä, Hamasin hallitseman terveysministeriön mukaan, Gazassa on kuollut jo […]
Näkökulma: Yhdessä eteenpäin – instituuttijohtajien näkemyksiä verkostoyhteistyöstä
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit edistävät suomalaisen taiteen, kulttuurin, tutkimuksen ja tieteen liikkuvuutta ja näkyvyyttä niin kotimaassa kuin ulkomailla. SKTI:n koordinoimassa verkostossa piilee voima, joka perustuu ainutlaatuiseen yhteistyöhön ja monipuoliseen osaamiseen kattaen 16 eri kohdemaata, kaupunkia ja kulttuuria. Viime vuosina instituuttien välinen yhteistyö on tiivistynyt entisestään. Esimerkiksi syyskuussa päättynyt Together Alone ja Together Again –hanketrilogia on […]
Suomen Madridin-instituutin uudeksi johtajaksi on valittu taiteilija Susana Nevado 1.1.2024 alkaen
Susana Nevado on suomalais-espanjalainen taiteilija. Hän valmistui vuonna 1992 kuvataiteen maisteriksi Complutensen Yliopistosta Madridissa ja vuonna 1996 kuvataideopintojen jatko-opinnoista Helsingin kuvataideakatemiasta. Tänä vuonna hän valmistui julkisentaiteen erikoisasiantuntijaksi Aalto-yliopistossa. Hänen pedagoginen pohjansa on vahva, sillä hän on toiminut 15 vuotta kuvataiteen opettajana Turun AMK:ssa. ”Susana Nevado on kokenut kuvataiteen ammattilainen, jolla on laaja kontaktiverkko iberoamerikkalaisen kulttuurin […]
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit käynnistävät pARTir-yhteishankkeen taiteen kansainvälisen liikkuvuuden edistämiseksi Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella
’pARTir – Creating a Cultural Roadmap Towards Responsible International Mobility’ on Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n ja kymmenen Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutin yhteishanke, joka edistää suomalaisen taiteen kestävää ja pitkäjänteistä kansainvälistymistä Vuoteen 2025 kestävässä hankkeessa tuetaan taiteilijoiden kansainvälistä liikkuvuutta, kulttuurivientiä- ja vaihtoa tuottamalla noin 30 kestävästi tuotettua esitystä, näyttelyä ja muuta teosta yhdessä kumppaneina toimivien […]