Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n viestinnän asiantuntijan sijaiseksi on valittu Helmi Korhonen. Hän aloittaa tehtävässä elokuun lopussa. Visuaaliseen viestintään ja kestävään kehitykseen erikoistunut Korhonen on koulutukseltaan taiteen maisteri. Hän valmistui Aalto-yliopiston muotoilun laitokselta maisterin sekä kandidaatin tutkinnoilla. Korhonen on työskennellyt aiemmin muun muassa Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutissa harjoittelijana, freelancerina Euroopan Unionin kulttuuri-instituuttien verkostolla New Yorkissa (EUNIC […]
Uutiset
Ilmainen ja kaikille avoin taidefestivaali valtaa Helsingin päiväksi – esillä yhteisöllisesti syntynyttä kansainvälistä nykytaidetta
Together Again -taidefestivaali valtaa keskustakirjasto Oodin perjantaina 8. syyskuuta. Festivaalin juontaa kirjailija ja esiintyjä Jani Toivola ja pääpuhujana kuullaan lontoolaista Turner Prize -palkittua Assemble-kollektiivia. Festivaaliohjelmassa nähdään performansseja, keskusteluita ja teosesityksiä ympäri Helsinkiä. Festivaalin tuottaa Suomen maailmalla toimiva kulttuuri- ja tiedeinstituuttien verkosto. Helsingin festivaali huipentaa instituuttien tuottaman kaksivuotisen kansainvälisen Together Again -taideohjelman, jossa on luotu yhteisöllistä […]
Näkökulma: Ilmastonmuutoksen torjunnassa kulttuuri-instituutit eivät ole joutomaalla
Ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa taide ja kulttuuri ovat tällä hetkellä merkityksellisempiä kuin koskaan. Taiteesta voi saada apua ilmastoahdistukseen, ja kulttuuri taas voi tuoda näkökulmia ja vaihtoehtoja kuluttamiseen. Tärkeä rooli esimerkin antajina on kuitenkin erityisesti kulttuurin toimijoilla kaikilla toiminta-asteilla. teksti: Uula Neitola Keskustelua kulttuuri- ja taidealan myötävaikutuksesta ilmastonmuutoksen torjuntaan on käyty niin kansallisesti kuin kansainvälisesti kulttuuri-instituuttitasolla. Kulttuurialan kansainvälisiä […]
Hallitusohjelma tukee kulttuurin kasvua ja kansainvälisyyttä sekä vahvistaa tutkimusta ja tiedettä huomioiden myös pienet alat
On hienoa, että hallitusohjelma huomioi kulttuurin kasvupotentiaalin sekä kansainvälisyyden. Erityistä kiitosta annamme siitä, että hallituskaudella laaditaan kulttuuripoliittinen selonteko. Arvostamme myös sitä, että hallituskaudella huolehditaan taiteen vapaudesta, tekijöiden hyvinvoinnista, osaajien riittävyydestä ja työmarkkinan toimivuudesta. Tieteen osalta kiitämme, että hallitus on sitoutunut Tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) rahoituksen kasvattamiseen neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Hallituskaudella laadittavassa […]
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry etsii osa-aikaista viestinnän asiantuntijaa
Haluatko olla edistämässä tieteen, taiteen ja kulttuurin kansainvälistymistä viestinnän keinoin? Kiinnostavatko sinua kansainvälisyys ja verkostomainen työ? Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry. (SKTI) hakee osa-aikaista (80%) viestinnän asiantuntijan sijaista 28.8. alkaen. Sijaisuus kestää 31.12.2023 asti. Tule osaksi innostunutta ja kehittämishaluista työyhteisöä! Työnkuvaasi on mahdollista räätälöidä osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan. Meillä saat myös kokeilla ja ideoida. SKTI:n […]
Aurinkoa, iloa ja yhdessä tekemistä Oslossa
Instituutit kokoontuivat yhteen Kevätpäiville Osloon toukokuussa 10.5–12.5. aurinkoisissa tunnelmissa. Juuri ennen kevätpäiviä lähetimme kannanottomme hallitusneuvotteluihin Kulttuuri, liikunta ja nuoriso ja Kansainvälinen ja Aktiivinen NATO Suomi -pöytiin. Vaikuttamistyössä on kyseessä pitkämatkan laji ja välillä on tärkeä pysähtyä sekä analysoimaan tehtyä työtä, että myös juhlistamaan saavutettuja etappeja. Hanna Lämsä Teksti on ilmestynyt pääkirjoituksena SKTI:n uutiskirjeessä 3/2023. Kevätpäivien […]
Instituuttiverkoston ja tiedotuskeskusten hallitusohjelmatavoite: Osaava, kasvuhakuinen ja kansainvälinen Suomi
Hyvät hallitusneuvottelijat! Taide, kulttuuri ja kulttuuriperintö tekevät elämästä elämisen arvoista. Ne tarjoavat merkityksellisiä kokemuksia ja tukevat jokaisen henkilökohtaista hyvinvointia sekä rakentavat yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä luottamusta ihmisten välille yli rajojen. Kulttuurilla ja luovilla aloilla on myös merkittävää taloudellista potentiaalia. Kulttuuribudjetin nostaminen prosenttiin tukee koko toimialan elinvoimaa ja sitä kautta yhteiskunnallista kehitystä. Luova talous, jossa tuotannon ja […]
Mitä tilastot kertovat?
Juuri valmistuneessa kulttuurin ja liikunnan hyvinvointivaikutuksia koskevassa selvityksessä lähtökohtana on se, että ”kulttuurin ja liikunnan hyvinvointia lisäävä ja pahoinvointia ennaltaehkäisevä vaikutus ovat tutkitusti kiistämättömiä faktoja.” (OKM, 2023) Teksti on ilmestynyt pääkirjoituksena SKTI:n uutiskirjeessä 2/2023 Tämä on kuin raikas tuulahdus keskustelussa, jota on leimannut myös pallottelu taiteen ja kulttuurin arvosta ja sen todentamisesta. Yhtäältä on koettu […]
Tuula Yrjö-Koskinen Suomen Ranskan-instituutin johtajaksi
Tuula Yrjö-Koskinen on nimitetty Suomen Ranskan-instituutin uudeksi johtajaksi. Hänen toimikautensa alkaa 1. elokuuta 2023. Yrjö-Koskinen seuraa tehtävässään Johanna Råmania, joka on johtanut instituuttia vuodesta 2018. “Koen erityisen motivoivana päästä juuri Ranskaan ja Pariisiin edistämään suomalaisen taiteen ja kulttuurin kansainvälistymistä, keskinäistä verkottumista ja moninaista yhteistyötä. Tehtävä puhuttelee minua kokonaisvaltaisesti ja otan sen erittäin innostuneena vastaan. Jatkuvien […]
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit tukivat osaamisen vahvistumista ja avasivat kansainvälisiä urapolkuja ja näkymiä
Vuonna 2022 Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit tekivät yhteistyötä yli 600 yhteisömuotoisen yhteistyökumppanin sekä yli 730 tieteen, taiteen ja kulttuurin tekijän kanssa. Vaikka instituuttiverkoston toimintaa varjosti vielä alkuvuodesta korona, viimeistään rajoitusten purkauduttua erilaiset yleisötapahtumat yleistyivät. Korona-aikana laajaan käyttöön levinnyt verkkopohjainen toiminta toi mukanaan uusia toimintatapoja, jotka näkyivät vuoden tilastoissa sekä kulttuuri- että tiedeinstituuttien toiminnassa. Instituutit toimivat […]