Heikot signaalit auttavat pohtimaan toisenlaista arkea. Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttiverkostossa uudenlaisia tapoja toteuttaa kestävämpää toimintaa ja keskustella tulevaisuudesta on harjoitettu viimeistään koronapandemian tuomien uusien ilmiöiden, kuten etätyön ja entistä vahvemman verkkoalustojen käytön seurauksena ja jo aiemminkin. Pandemia nosti esiin kysymyksen siitä, kuinka hyvin verkosto osaa varautua erilaisiin yllätyksiin jatkossa. Voiko niitä jopa tunnistaa?
Vastaus on: kyllä voi.
Instituuttiverkostolle tulevaisuuteen kurkottaminen on vanhastaan tuttua. Strategiat vievät vuosien päähän ja niiden tavoitteet kielivät entistä arvostetummasta, toimivammasta ja monimuotoisemmasta toimintaympäristöstä. Instituuttien tekemä perustyökin vaikuttaa pitkälle tulevaan. Esimerkiksi residenssit osuvat usein tutkijoiden tai taiteilijoiden uran alku- tai keskivaiheille ja tämän myötä vaikutukset kansainvälistymisessä ja verkottumisessa ovat kauaskantoisia.
Toisaalta vaikkapa OKM:n koronakyselyn vastauksissa tuotiin esiin taiteen ja kulttuurin vaikuttavuus yhteiskunnan ylläpitäjänä ja uudelleenrakentajana globaalin kriisin aikana. Kulttuuri nähtiin vastavoimana kansallisvaltioiden sisäänpäin kääntymiselle ja kansainvälisen yhteistyön vähenemiselle.
Instituutit kokivat, että suomalaisen taiteen, kulttuurin ja tieteen kansainvälisen näkyvyyden ja yhteistyöverkostojen turvaaminen on pandemian aikana ja sen jälkeen erityisen tärkeää. Niiden on jatkossa voitava reagoida maailman muutoksiin ja yllättävästi muuttuviin toimintaedellytyksiin vauhdilla, mutta hallitusti.
Juuri tästä syystä myös instituuttiverkostossa on syytä nostaa esille heikot signaalit.
Heikot signaalit ja instituuttiverkosto
Heikko signaali on ensioire muutoksesta tai merkki nousevasta asiasta, joka saattaa olla tulevaisuudessa merkittävä. Heikot signaalit ovat yllättäviä ja nykyistä ajattelua haastavia, todella tapahtuneita asioita. Niiden yllättävyys tai outous riippuu tulkitsijasta – joillekin yllättävät asiat eivät ole sitä toisille.
Heikot signaalit auttavat ajattelemaan toisenlaisia tulevaisuuksia: 1) tunnistamaan ja haastamaan tulevaisuusoletuksia ja siten avartamaan omaa käsitystä siitä, mitä kaikkea voi tapahtua tulevaisuudessa, 2) sisäistämään yllätyksellisempiä kehityskulkuja ja pohtimaan asioita oman elämän, työn tai yhteiskunnan kannalta sekä 3) tunnistamaan uusia mahdollisuuksia, tapoja vaikuttaa ja nupullaan olevia kehityskulkuja, joita haluaa vahvistaa – ja siten rakentamaan parempia tulevaisuuksia yhdessä.
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n järjestämän Signaalistudion perusteella instituutit tunnistavat ja haastavat tulevaisuusoletuksia laajalla skaalalla jo nyt. Esimerkki ajattelutapojen muutoksesta ja niiden esiintuomisesta on vaikkapa In conversation with the Finnish Institutes, joka tuo esiin instituuteissa puhuttavia keskusteluja luovuuden uusista näkökulmista ja narratiiveista taiteen ja kulttuurin asiantuntijoiden kanssa.
Mitä sitten tehdä, jos yleisöä hyväksi havaitulla tavalla tehtäviin seminaareihin ei enää tulekaan? Miten toimia digitaidottomien kanssa digitaalisessa maailmassa? Teknologian säännöstelystä tai sen varjopuolista ei olla instituuteissa ainakaan toistaiseksi käyty laajempaa keskustelua. Toisaalta on hyvä muistaa, että väliaikaiseksi mielletty etäaika voi tarkoittaa pysyvämpää järjestelyä ja asioita olisi kehitettävä myös etäaikana.
Instituutit kohtaavat tahoillaan myös vastakkainasettelua. Vapaat arvot joutuvat kohdakkain konservatiivisen toimintaympäristön kanssa. Toisaalta instituuttiverkoston tai yksittäisten instituuttien sisälläkin taiteilijoiden ja freelancereiden asema voi olla epäsuhdassa instituutissa työskentelevien työsuhteessa olevien kanssa.
Vaikka tulevaisuutta ei voi ennustaa, voimme kiinnittää huomiota kestävän kehityksen kannalta merkityksellisiin asioihin, asioiden välisiin suhteisiin ja vaikuttamisen paikkoihin. Tulevaisuusajattelu auttaa hahmottamaan, millaisia asioita olisi hyödyllistä oppia tulevaisuutta silmällä pitäen ja miten. Edistävätkö vaikkapa instituuttien arvot, maailmankuvat ja toimintakulttuuri kestävän tulevaisuuden rakentumista? Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan ja monimuotoisuuteen liittyvät teemat ovat jo keskeisiä instituuttien toiminnassa.
Toisaalta instituuttiverkoston koetaan sopeutuneen mainiosti muuttuneeseen, entistä digitaalisempaan toimintaympäristöön. Sen tuomina ilmiöinä muun muassa keskustelu instituuttien kesken on lisääntynyt ja apua osataan pyytää entistä paremmin. Joustavampi työ instituuteissa käveleekin käsi kädessä yleensä työelämän tasa-arvoistumisen ja demokraattisuuden kanssa.
Mitä jos?
Tarve heikkojen signaalien paremmalle huomioinnille ja hyödyntämiselle sekä niiden käytölle tulevaisuusajattelun avartamisessa on vain kasvanut muutamassa vuodessa. Sitran selvitys kannustaa pohtimaan heikkoja signaaleja erilaisissa arkipäivän ympäristöissä ja siten helpottamaan tulevaisuustiedon sisäistämistä ja huomioon ottamista toiminnassa.
Tulevaisuusretoriikka on muuttunut paljon instituuttiverkostossa muutamassa vuodessa. Jos vuoden 2019 alussa instituuttiverkoston tavoitteena oli, että uusi hallitus vie instituutit 2020-luvulle ja kulttuurin ja tieteen tulevaisuuden suuntaviivat hallitusohjelmaan, koronapandemia laittoi instituutit ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Nyt tähtäimenä ovat jo vuoden 2023 eduskuntavaalit.
Jos tuijottaa vain trendejä, voi jäädä meneillään olevien muutosten vangiksi ja tulla sokeaksi yllätyksille. Heikot signaalit täydentävät trendejä paitsi tuomalla yllättävämpiä kehityskulkuja tarkasteluun, myös ohjaamalla toisenlaiseen ajatteluun. Jos trendit ohjaavat ajattelemaan jatkuvuuksia ja kysymään, mitä seuraavaksi, heikot signaalit korostavat epäjatkuvuutta ja kannustavat kysymään: mitä jos?
Mitä jos instituuttiverkostossa osaisimme kytkeä tiedon tämän päivän valintoihin ja toimintaan?
Uula Neitola
kirjoittaja on Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien viestinnän asiantuntija, joka yrittää tähyillä tulevaisuuteen ja menneisyyteen
Lisää tietoa heikoista signaaleista: