Uula Neitola aloittaa viestinnän asiantuntijana

Kuva: Uula Neitola
Kuva: Sanni Tunturipuro

Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n uudeksi viestinnän asiantuntijaksi on valittu Uula Neitola. Hän aloittaa tehtävässä syyskuussa.

Järjestöviestintään ja tapahtumatuotantoon erikoistunut Neitola on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän opiskeli Oulun yliopistossa pääaineenaan historia ja sivuaineena muun muassa viestintä. Viimeksi Neitola on työskennellyt Suomen YK-liitossa tapahtumakoordinaattorina.

”On hienoa päästä jatkamaan kansainvälisyyden sekä kulttuuri- ja tiedeviestinnän parissa instituuttiyhdistyksessä! Kun koko maailma on ollut sekaisin koronan vuoksi, hyvän ja johdonmukaisen viestinnän merkitys on noussut. Laadukas viestintä myös ajan mittaan uudistuu ja menee eteenpäin. On siis aika viestiä aktiivisesti ja keskittyä sisältöön ja toimivuuteen”, toteaa viestinnän asiantuntijana aloittava Uula Neitola.

”Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien vaikuttavaa työtä maailmalla tunnetaan edelleen liian huonosti Suomessa. Koronakriisi on osoittanut, miten tärkeää on instituuttien aktiivinen ja pysyvä läsnäolo ja sidosryhmien kohtaaminen kohdemaan verkostoissa. Koronarajoitukset ympäri maailmaa ovat vaatineet instituuteilta innovatiivisuutta, ja poikkeustilanne onkin synnyttänyt uusia yhteistyö- ja toimintamalleja. Sen takia on nyt oikea hetki löytää uusia keinoja viestiä täällä kotimaassa instituuttien monipuolisesta työstä. Uulalla on tehtävään loistavat valmiudet. Hänellä on laaja kokemus eri organisaatioiden viestinnän koordinoimisesta, ja hän hallitsee myös tiedeviestinnän”, sanoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Tove Ekman.

Yhdistyksen edellinen viestinnän asiantuntija Anna-Kaisa Hakkarainen siirtyi kesällä Suomen Tekstiili & Muoti ry:n viestinnän asiantuntijaksi. Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n osa-aikaista tiedottajan paikkaa haki 39 hakijaa.

Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttiverkostoon kuuluu 17 eri puolilla maailmaa sijaitsevaa itsenäistä instituuttia, jotka edistävät suomalaisen taiteen, kulttuurin ja tieteen kansainvälistä liikkuvuutta, näkyvyyttä ja yhteistyötä. Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry (SKTI) on kulttuuri- ja tiedeinstituuttien ja niiden taustaorganisaatioiden yhteistyöorganisaatio Helsingissä. Yhdistys avustaa instituutteja kotimaan viestinnässä, edunvalvonnassa ja hallintopalveluissa sekä vahvistaa niiden keskinäistä yhteistyötä ja yhteydenpitoa.

Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit vastustavat rasismia ja syrjintää. Ne tuovat maailmalla esiin suomalaisen kulttuurin moninaisuutta, edistävät tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä tutkimuksen ja tieteen monimuotoisuutta.