FM Tove Ekman on nimitetty Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 26.1.2015. Nimityksen teki yhdistyksen hallitus 15.12.2014.
Tove Ekman (s. 1975) on toiminut vuodesta 2005 lähtien asiamiehenä Svenska kulturfondenissa vastuualueenaan kansainvälinen toiminta, mm. kansainvälinen harjoitteluohjelma (jossa on mukana myös instituutit) sekä koulutus- ja kulttuurisektorin erilaiset hankkeet. Vuosina 2003─2005 hän työskenteli UNESCOn päämajassa Pariisissa koulutusalan asiantuntijatehtävissä.
”Olen nykyisessä työssäni oppinut arvostamaan kulttuuri- ja tiedeinstituutteja ammattitaitoisina ja joustavina yhteistyökumppaneina, joilla on suuri vaikutus suomalaisen kulttuurin ja tieteen alojen toimijoiden toimintamahdollisuuksiin ulkomailla. Instituutit ovat suhteellisen pieniä, mutta laajojen verkostojen kautta toiminnalla on merkittävä vaikutus”, Tove Ekman toteaa.
Suomella on maailmalla 16 kulttuuri- ja tiedeinstituuttia. Instituuttiverkostoon kuuluu lisäksi Espoossa sijaitseva Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus. Instituutit ovat keskeinen osa Suomen kansainvälistä kulttuurivaihtoa. Lisäksi ne edistävät merkittävästi kulttuurivientiä ja suomalaisen tutkimuksen kansainvälistymistä.
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry perustettiin vuonna 2005 ja täyttää näin ollen 10 vuotta 2015. Yhdistys avustaa kotimaassa kulttuuri- ja tiedeinstituutteja sekä niitä ylläpitäviä säätiöitä mm. yhteistyön kehittämisessä, yhteiskuntasuhteiden hoidossa, hallintopalveluissa ja kotimaan viestinnässä. Yhdistys ei ole instituuttien katto-organisaatio. Yhdistyksen jäseniä ovat kaikki instituutit tai niitä ylläpitävät säätiöt.
Yhdistyksen toiminnanjohtajana toiminut FM Ilmi Villacís jättää tehtävänsä siirtyessään Lukukeskuksen toiminnanjohtajaksi vuoden 2015 alusta.