Laura Boxberg Suomen Benelux-instituutin johtajaksi

Laura Boxberg. Kuva: Wilma Hurskainen

Filosofian maisteri Laura Boxberg on valittu Suomen Benelux-instituutin johtajaksi. Boxberg aloittaa instituutin johtajana lokakuussa.

Boxberg siirtyy instituuttiin nykytaiteen tiedotuskeskuksen Frame Contemporary Art Finlandin viestintäpäällikön tehtävistä. Aiemmin hän on työskennellyt museoalalla amanuenssina ja tiedottajana sekä tutkijana Turun yliopistossa.

”Olen todella onnellinen ja innoissani päästessäni työskentelemään Benelux-instituutissa. Haluan tehtävässäni edistää kulttuurialan ammattilaisten välistä pitkäaikaisten verkostojen syntymistä ja yhteistyön syventämistä. Kansainvälisen toiminnan vahvistaminen koronan jälkeisessä ajassa on ensiarvoisen tärkeää koko kulttuurialan jälleenrakennukselle”, Boxberg sanoo.

”Laura Boxbergilla on vahva kokemus kansainvälisestä kulttuuritoiminnasta ja yhteistyön rakentamisesta. Olen vakuuttunut, että hän jatkaa menestyksekkäästi instituutin vahvaa roolia suomalaisen kulttuurin kansainvälistämisessä, ja tuo tehtävään myös uutta osaamista ja näkemyksiä”, toteaa Benelux-säätiön hallituksen puheenjohtaja Suvi Innilä.

Instituutin nykyinen johtaja Kati Laakso siirtyy Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtajaksi lokakuun alusta lähtien.

 

Lisätiedot:

Hallituksen puheenjohtaja Suvi Innilä

+358 50 559 0186

Asiamies Inka Nokso-Koivisto
inka.nokso-koivisto@finncult.be
+358 50 582 2301