Espoon kaupunginteatterin entinen johtaja Jussi Helminen piti muutama vuosi sitten loistavan alustuksen teatterin viennistä Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien syyspäivillä Hanasaaressa. Hän totesi alustuksessaan, ettei köydellä voi työntää ja että ilman tuontia ei ole vientiä.
(Jussi puki hienosti sanoiksi sen mitä kulttuurivienti kaikessa (mahdollisesti) helppoudessaan on. On mielenkiintoista, että näinkin yksinkertainen asia ei itse asiassa ole ollenkaan yksinkertainen. Köydellä voi ainoastaan vetää ja mitä vahvempi köysi on sitä enemmän se kestää. Aika paljon on myös kiinni siitä, kuka köyden toisessa päässä on vetäjänä. Virallista ja samalla juuretonta organisaatiota kenttä ei ota vakavasti. Hyvä vetäjä on kentän vapaa toimija tai valtion tukema itsenäinen instituutio, jonka toiminta pohjautuu ammattimaisuuteen ja kentän elinvoimaan.)
Viennin ongelma ei ole laatu. Ongelmana ovat itse markkinat. Miten olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, miten rakentaa laajat ja toimivat verkostot ja miten rakentaa luottamus verkostojen sisällä? Toisin sanoen miten luoda markkinat ja vakuuttaa kansainvälinen kulttuurikenttä siitä, että suomalaiseen kulttuuriin kannattaa sijoittaa?
(Ai niikö se meneekin? Mutta tottahan se on. Laatua Suomesta löytyy, kaikilta kultturin ja taiteen alueilta. Kaikkea ei kuitenkaan voi viedä. Verkostoihin täytyy osata luottaa ja ihan oikeasti, verkosto kyllä ihan itse osaa päättää mitä se haluaa. Jälleen tuo köysijuttu, solmut on hyvä avata jo alkuvaiheessa ja siirtää vastuuta myös yhteistyökumppaneille. Ei ole järkeä vuokrata museota kalliilla hinnalla ja täyttää sitä asioilla, joita kukaan ei halua nähdä. Siinä menee uskottavuus, rahat, rahat ja rahat… Markkinat tai yhteistyökumppanit kyllä kertovat omasta näkökulmastaan mikä on kannattavaa ja mikä taas ei. Köyden toiseen päähän ei kannata solmia hirttosilmukkaa. Luottamus pitää solmut ja silmukat poissa.)
Suomea ei tehdä kansainväliseksi Suomesta käsin vaan kansainvälistyminen tapahtuu kentällä, siellä missä tapahtuu. Kun suhde on syntynyt, sitä pitää hoitaa. Projektin päätyttyä paikalle pitää jäädä ja syntyneitä tuloksia käyttää hyväksi uuteen projektiin. Se vaatii jalkatyötä ja pitkäjänteistä suhdetta yhteistyökumppaneihin.
(On hieman vaikeaa selittää etäsuhdetta toiseen ihmiseen, jota ei ole koskaan tavannut. Varsikin jos vastapuoli asuu toisessa maassa. Tai hänestä on vain luettu lehtien sivuilta, eli kaksisuuntaista suhdetta ei ole olemassa. Uskomattoman paljon kuulee tarinoita loistavista taiteilijoista, joita ei koskaan ole löydetty, koska heidän teoksiaan ei ole koskaan nähty tai kuultu. Suomi on suhteellisen pieni maa. Pahuksen tuottelias, mutta pieni. Tullakseen kansainväliseksi taitelijaksi perinteinen viikonloppureissu Tukholmaan ei kyllä uskoakseni riitä. Siihen tarvitaan (ihan oikeasti) avartavaa matkailua, sosiaalisia taitoja, joita saadaan rohkeasti harjoittelemalla, sekä pikkuhiljaa kasvavaa verkostoa. Sitten kun se verkosto alkaa pikku hiljaa kasvaa, alkaa sen hoitovaihe, että se kasvaisi entisestään. Luottamus ansaitaan olemalla luotettava ja luottamus leviää verkostossa. Taidemaailma on pieni ja suuret pelurit tuntevat toisensa. Hyvien hoidettujen suhteiden elinkaari on pitkä. Huonot ja hoitamattomat loppuvat taas nopeasti.)
Suomen Tanskan kulttuuri-instituutti toimii samassa rakennuksessa yhdessä Suomen Tanskan edustuston ja Finpron kanssa. Instituuttimme on pienin kaikista 16 Suomen rajojen ulkopuolella toimivista kulttuuri- ja tiedeinstituuteista. Instituuttia hallinnoi tanskalainen säätiö, joka on poikkeus Suomen Tukholman-instituutin ja Suomalais-norjalaisen kulttuuri-instituutin ohella muista instituuteista, joilla säätiöt ovat Suomessa. Instituutissamme on kaksi työntekijää sekä vuosittain yksi harjoittelija.
(Pienellä saa paljon aikaiseksi jos keskittyy olennaiseen. Olennainen taas löytyy harjoittelemalla. Ja olennainen säästää rahaa ja aikaa. Instituutin organisaatio on kevyt. Säätiö sopivan pieni ja tarvittaessa aina läsnä. Keveydestä päästään ketteryyteen ja seuraavaan kappaleeseen.)
Toiminnassamme tähtäämme mahdollisimman suureen liikkuvuuteen. Elämme verkostojen kautta ja hoidamme projektien kautta syntyneitä suhteita. Vaikka instituutti kuulostaa sanana kovin raskaalta, olemme kuitenkin kevyt, kolmen työntekijän symbioosi, joka on siellä missä tapahtuu. Läsnäolo on ehkä hyvä sana kuvaamaan osaamme tanskalaisessa kulttuurin ekosysteemissä.
(Instituutti on sanana todella raskas, se sekoitetaan aika useasti instituutioon, joka merkitykseltään on hieman eri kuin instituutti. Jos edellisen kappaleen kirjoittaa auki niin se voisi olla kulttuurin ekosysteemissä tai verkoston kasvualustassa liikkuva symbioosi. Ja jos tuon äskeisen älyttömyyden kirjoittaa edelleen auki niin toimisto on meille paikka tavata, suunnitella ja vaihtaa ajatuksia. Kulttuuri ei kuitenkaan tapahdu toimistossa vaan kentällä, siellä missä se elävänä on nähtävänä. Ihmisten keskellä. Siellä myös me olemme ja pidämme huolta verkostoistamme.)
Toimimme yhteistyökumppaneidemme kautta. Instituutilla ei ole omaa näyttely- tai esiintymistilaa ja siksi on tärkeää vaalia hyviä suhteita. Emme usko, että suomalaisen kulttuurin monitoimitila olisi suomalaisen kulttuurin viennin kannalta tärkeä tai edes uskottava tanskalaisessa kulttuurin kentässä. Instituutti ei osta keikkoja tai näyttelyitä Suomesta, vaan etsii yhdessä tanskalaisten kumppaneiden kanssa sopivia projekteja tanskalaisille markkinoille.
(Seiniä ei kannata rakentaa, koska niitä Tanskassa on jo ihan tarpeeksi. Sisältö on tärkeintä ja me luotamme yhteistyökumppaneihimme, jotka kyllä kertovat mitä haluavat. Mahtavaa tässä kaikessa on myös se, että taiteen tekijät ovat ihan oikeasti alkaneet puhua toistensa kanssa. Asenteet ovat muuttuneet ja vaikka tanskalaisten puolelta joskus aika stereotypioilla mennään niin kunnioitus ja luottamus suomalaista laatua kohtaan kaikilla taiteen alueilla on kasvanut huimasti. Kontekstia vaihtamalla hullutkin ideat voivat toimia. Rohkeutta siis kehiin ja näkökulmaa on terveellistä ajoittain vaihtaa.)
Tällä viikolla on Kööpenhaminassa noin 30 konserttia, seitsemät näyttelyn avajaiset, kaksi teatteri ensi-iltaa, nelisenkymmentä taidenäyttelyä sekä lukuisa määrä muita tapahtumia. Emme aina pysty joka paikassa olemaan fyysisesti läsnä, mutta olemme läsnä siellä missä meidän pitääkin.
Esa Alanne
Suomen Tanskan kulttuuri-instituutin johtaja,
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n hallituksen jäsen