Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien toiminnan vaikuttavuutta tarkastellaan usein lukujen, hankkeiden ja osallistujamäärien kautta, joista SKTI uutisoi vuosittain. Lukujen rinnalla keskeistä on kuitenkin se, miten toiminta muuttaa yksittäisten taiteilijoiden ja tutkijoiden työskentelyedellytyksiä, avaa uusia urapolkuja ja synnyttää pitkäkestoisia yhteistyösuhteita.
teksti: Uula Neitola
Haastattelimme kolmea eri alan ammattilaista instituuttien merkityksestä heidän työssään. Koreografi Tiia Kasurinen, väitöskirjatutkija Maria Jokela ja kuvataiteilija Frans Nybacka ovat hyötyneet kukin hieman eri tavoin instituutin tarjoamista palveluista.
Esimerkit osoittavat, että instituuttien vaikuttavuus rakentuu ennen kaikkea mahdollisuuksien ketjuista. Tuki konkretisoituu verkostoina, osaamisena ja mahdollisuuksina, joilla on pitkäkestoisia vaikutuksia. Yhteistä haastateltavien kokemuksille on instituuttien kyky toimia välittäjinä ja mahdollistajina. Ne yhdistävät suomalaiset toimijat kansainvälisiin verkostoihin, tarjoavat asiantuntemusta ja tukevat hankkeita. Instituuttien vaikuttavuus tarkoittaa ammattilaissektorille pitkäkestoisia vaikutuksia, jotka näkyvät työssä vielä pitkään yksittäisten hankkeiden päättymisen jälkeen.
Residenssityöskentelyä ja mentorointia Japanissa ja Ranskassa
Instituuttiverkoston tilastoissa painottuu vuoden 2025 osalta vahvasti pARTir – Creating a Cultural Roadmap Towards Responsible International Mobility, Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n ja kymmenen Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutin yhteishanke. Hankkeen kautta saavutettu vaikuttavuus rakentui teosten kehitykseen, tuotantoprosesseihin ja kansainväliseen näkyvyyteen. Koreografi Tiia Kasurisen toteuttamassa kahdessa pARTir-projektissa instituuttien tuki kytkeytyi erityisesti pitkäjänteiseen työskentelyyn ja liikkuvuuteen.
Kasurinen työskenteli Pariisissa ja Yokohamassa, joissa Suomen Ranskan instituutti ja Suomen Japanin instituutti tukivat hänen hankkeitaan. Tuki ei rajoittunut yksittäisiin matkoihin, vaan mahdollisti teosten kehittymisen useassa vaiheessa.
– “Instituuttien tarjoamat tuet liikkuvuuteen, residenssityöskentelyyn ja kansainvälistymiseen oli tarpeellista ja kehitti kahta koreografista teosta merkittävästi eteenpäin.”
Japanissa työskentely sai alkunsa aiemmista kontakteista, mutta instituutin rooli oli ratkaiseva jatkon kannalta:
– “Olin saanut Japanista kansainvälisen Dance Base -taiteilijaresidenssin Yokohamasta avoimen haun kautta sen jälkeen, kun olin vieraillut kaupungissa YPAM-taidetapahtumassa vuonna 2023 ja tutustunut residenssin toimintaan. Työskentely laajentui lopulta Instituutin avulla valmiin teoksen esitysmatkaan vuonna 2025. Instituutin tuki helpotti ja laajensi toimintaani Aasian taidekentällä.”
Ranskassa vastaava kehityskaari jatkui kilpailusta residenssiin ja edelleen uuteen teokseen:
– “Suomen-Ranskan Instituutti tuli hankkeeseen mukaan tukemaan finaalin esitysmatkaa – ja vuonna 2025 he tukivat Citén kanssa päällekkäistä teatteriresidenssiä Atelier de Parisissa. Residenssissä pystyin edistämään tulevaa teosta ‘BIRDS OF PARADISE’, joka saa ensi-iltansa elokuussa 2026 Helsingin kaupunginteatterissa.”
Kasurinen korostaa erityisesti jatkuvuuden merkitystä:
– “Tuntui olennaiselta, että molemmat hankkeet ja niihin sisältyvät matkat liittyivät aina saman teoksen kehittämiseen ja edistämiseen. Tuntui merkittävältä, että projektit eivät jääneet irtonaisiksi yhden kerran vierailuiksi, vaan niille tuli kehityskaari, joka voi elää eteenpäin. Olen kiitollinen myös siitä, että olen saanut työskennellä pidempiä jaksoja kyseisissä maissa, Ranskassa yhteensä yli kaksi kuukautta ja Japanissa kuukauden.”
Instituuttien yhteisessä pARTir-hankkeessa vuosina 2024–2025 edistettiin taiteen kestävää ja pitkäjänteistä kansainvälistymistä toteuttamalla taide- ja kulttuuriprojekteja sekä kehittämällä yhdessä instituuttiverkoston kestäviä toimintatapoja. Yksi kehityksen osa oli mentorointi. Kansainvälisillä kentillä toimiminen edellyttää usein paikallistuntemusta, jota instituutit voivat välittää mentoroinnin kautta.
Kasuriselle mentoroinnit ranskalaisen Beatrice Hornin ja japanilaisen Maimi Saton kanssa olivat hedelmällisiä keinoja erityisesti kansainvälistymismielessä, sillä heidän kauttaan hän sai ymmärrystä taidekentästä ja paikallisesta kommunikaatiosta.
Kasurinen nostaa esiin myös taiteilijan työn taloudelliset realiteetit:
– “Tuki taiteelliselle työlle, esitysmatkoille ja residenssien tukemiselle on prekaarissa asemassa olevalle taiteilijalle äärimäisen tärkeää. Olen taiteilijana syvästi kiitollinen siitä, että nämä yhteistyöt toteutuivat orgaanisesti niissä hetkissä, kun tarvitsin sitä.”
Ammatillista kasvua ja resursseja antiikintutkijalle
Roomassa työskentelevälle väitöskirjatutkijalle tutkimusympäristö ei ole pelkästään taustatekijä, vaan keskeinen osa itse tutkimusta. Jenny ja Antti Wihurin säätiön stipendiaattina Suomen Rooman-instituutissa väitöskirjaansa valmisteleva Maria Jokela työskentelee päätoimisesti Roomassa, mutta on juuri nyt lyhyellä vaihto-osuudella Paviassa. Kaupungin myöhäisantiikkinen historia liittyy hänen väitöskirjaansa.
– “Wihurin-stipendi on merkittävä tuki kaltaiselleni Rooman historiaa tutkivalle väitöskirjantekijälle. Täällä on oman tutkimuksensa sydämessä, aivan kirjaimellisestikin. Juuri täällä Paviassa olo on yksi näkyvä osoitus siitä, mitä Rooman-instituutin tarjoama tuki tutkijalle voi olla.”
Mahdollisuus työskennellä instituutissa tuo tutkijan suoraan keskeisten aineistojen ja tutkimusympäristöjen äärelle. Samalla instituutti tarjoaa pääsyn laajoihin kirjastoihin ja asiantuntijaverkostoihin.
– “Sen lisäksi, että stipendi ja instituutti mahdollistavat työskentelyn Rooman lukuisissa tieteellisissä kirjastoissa, tarjoutuu Roomassa olon kautta mahdollisuus verkostoitumiselle niin muissa ulkomaisissa instituuteissa kuin oman instituutin sisälläkin.”
Arjen tasolla instituutin vaikutus tutkimuksen kipinöihin syntyy kuitenkin usein epämuodollisissa tilanteissa. Kohtaamiset kollegoiden kanssa voivat johtaa uusiin tutkimusideoihin ja yhteistyöhön.
– “Instituutissa tapaa jatkuvasti uusia mielenkiintoisia ihmisiä eikä ikinä voi tietää, millaisia tutkimusideoita ja yhteistyökuvioita Villa Lantessa käytävistä keskusteluista kumpuaa jatkoa ajatellen. Tässä on tosin tärkeää olla oma-aloitteinen ja avoin, mutta sama pätee tutkijan ammattiin yleensäkin.”
Antiikintutkijalle instituutti tarjoaa Jokelan mukaan oivalliset puitteet paitsi ammatilliseen kasvuun myös opetukseen ja asiantuntijuuden kehittämiseen.
– “Wihuristi on osa instituutin tieteellistä henkilökuntaa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että omasta tutkimuksesta pääsee kertomaan esimerkiksi instituutin omille kursseille. Tämä on hyvä tilaisuus harjoitella opettamista ja omasta tutkimuksesta kertomista niin, että muutkin ymmärtävät.”
Jokela voitti yhdessä Joonas Vanhalan kanssa vuoden 2025 Kanava-palkinnon teoksella Gaius Julius Caesar: Rooman diktaattorin monet kasvot (Gaudeamus 2025). Teoksessa oli mukana useita suomalaisia antiikintutkijoita, joilla on yhteys Suomen Rooman-instituuttiin.
– “Kirjoitan kirjassamme roomalaisista meritaistelunäytöksistä, jota aihetta en olisi löytänyt ilman Rooman-instituutin johdantokurssille osallistumista. Olen tutustunut moneen kirjamme kirjoittajista joko Rooman- tai Ateenan-instituutissa, mikä jälleen kerran korostaa paitsi instituuttien merkitystä, myös sitä, kuinka tärkeää tutkijalle on tehdä tutkimusta myös muualla kuin oman kotiyliopiston piirissä.”
Maria Jokelan arvio instituutin merkityksestä suomalaiselle antiikintutkimukselle on selkeä:
– “Korvaamaton.”
Kööpenhaminan gallerioiden äärelle
Kuvataiteilija Frans Nybackalle kokemukset työskentelystä Tanskassa osoittivat, miten kohdennettu verkostoituminen voi tuottaa nopeita ja konkreettisia tuloksia. Suomen Tanska-instituutin portfolioresidenssi rakensi Nybackalle intensiivisen viikon aikana laajan kontaktiverkoston.
– ”Ennalta sovitut tapaamiseni olivat galleristit Amanda Dam (Bricks Gallery), Mamie Beth Cary (von Bartha), kuraattorit Claire Gould (Gallery Martin Asbæk), Mai Dengsøe (Gammel Strand), Vera Østrup (O-Overgaden), Taidekriitikko/freelance-kuraattori Mathias Kryger, sekä ex-galleristi/kuraattori/taiteilija/opettaja David Risley. Sen lisäksi tapasin viikon aikana saamieni kontaktien kautta galleristit Jesper Elg (V1 Gallery sekä Jeanette Lindholdt Madsen (Galleri Bo Bjerggaard). Tapasin myös paikallisia taiteilijoita sekä keräilijöitä. Kaikki tapaamiset olivat positiivisia, opettavaisia sekä antoisia. Kävimme tapaamisissa läpi portfoliotani, teoksiani, työskentelyäni ja uraani tällä hetkellä, keskittyen enemmän milloin mihinkin osa-alueeseen riippuen tapaamisesta.”
Vaikutukset näkyivät nopeasti. Nybacka kokee saaneensa keskusteluista arvokkaita käytännön vinkkejä, parannusehdotuksia, sekä tietoa alan rakenteista ja toimintatavoista.
– “Tapaamiseni Bricks Galleryn galleristin kanssa johti viikkoa myöhemmin yksityisnäyttelyn sopimiseen galleriaan keväällä 2026.”
Samalla residenssi vahvisti ammatillista identiteettiä:
– “Residenssi kohotti ammatillista itseluottamustani sekä opetti puhumaan töistäni ja itsestäni vakuuttavasti, oli vastassa kuka tahansa.”
Nybacka kehuu myös Tanskan taidemarkkinoita, jossa galleriat ovat levittäytyneet ympäri kaupunkia. Toisin kuin Suomessa, hyvin monessa paikassa hän koki saaneensa henkilökohtaisen vastaanoton.
– ”Myyntityötä tehtiin siis tosissaan jokaisen ovesta astuvan kohdalla. Varteenotettavia gallerioita on myös määrällisesti enemmän ja käytyäni residenssini aikana noin kahdessakymmenessä, voin sanoa, että taso on myös melko korkea.”
Nybackalla on selkeä käsitys instituutin roolista oikeiden kontaktien löytämisessä:
– “Instituutin paikallisen kentän tuntemus, suhteet toimijoihin ja inhimillinen ote avunantoon ja tukemiseen ovat älyttömän tärkeitä taiteilijoiden kansainvälistymiselle. Instituutti auttaa taiteilijoita tapaamaan juuri oikeita alansa henkilöitä, solmimaan tärkeitä suhteita ja tukee näyttelyiden järjestämistä muun muassa teoskuljetusten osalta, mahdollistaen monenlaiset projektit, jotka ilman tukea jäisi tekemättä.”
Ilman instituuttien tukea taiteilijan kansainvälistyminen olisi Nybackan mukaan huomattavasti vaikeampaa. Kontaktit paikallisiin gallerioihin auttavat tulevaisuudessa. Hän kiteyttääkin kokemuksen konkreettisesti:
-”Instituutin kanssa vietetyn viikon jälkeen minulla on enemmän oikeita kontakteja kuraattoreihin ja galleristeihin Kööpenhaminassa kuin Helsingissä. Ilman instituuttien tekemää työtä, ulkomaisille markkinoille pääsy ja erityisesti laaja verkostoituminen olisivat monin verroin hankalampaa taiteilijoille.”