”On ihanaa kuulua hetken ajan työyhteisöön” – kirjailija Mia Kankimäki residenssityöskentelyn merkityksestä

Mia Kankimäki. Kuva Tommi Tuomi 2013.

Kirjailija Mia Kankimäki työskenteli tammikuussa 2025 Suomen Rooman-instituutin Villa Lantessa. Residenssijakso tarjosi paitsi rauhaa kirjoittamiseen myös odottamattomia löytöjä, inspiroivia kohtaamisia ja kokemuksen työyhteisöstä, jossa tiedettä, taidetta ja sivistystä vaalitaan. Haastattelussa Kankimäki kertoo, miksi Rooma vetää häntä puoleensa yhä uudelleen ja mitä residenssityöskentely antaa kirjailijalle.

Minkä parissa työskentelit residenssijaksollasi?

Tein kirjoitustyötä erään pitkään tekeillä olleen kirjahankkeen parissa ja keräsin materiaalia tuleviin, Roomaan liittyviin teksteihin. Mutta kuten aina, Villa Lante ja Rooma alkoivat tarjota kiehtovaa materiaalia, jota en tiennyt olevani etsimässäkään, ja päädyin kirjoittamaan residenssin aikana esseen kirjan olemuksesta Suomen Kulttuurirahaston Tiede & Taide -lehteen. Teksti sai alkunsa Villa Lanten kokoelmissa olevasta vastikään restauroidusta 1700-luvun teoksesta, ja käsitteli muun muassa antikvaarisia kirjoja, kirjojen restaurointia ja kuningatar Kristiinan kirjastoa 1600-luvun Roomassa. Löysin lähdemateriaalia instituutin kirjastosta ja pääsin instituutin silloisen johtajan Ria Bergin avulla haastattelemaan kirjojen entisöintipajalla työskentelevää kirjapatologia.

Miten kirjoittaminen residenssissä eroaa kirjoittamisesta omassa arjen ympäristössäsi?

Työskentely residenssissä on ensinnäkin intensiivisempää ja kokonais­valtaisempaa kuin arjen ympäristössä. Kun olen irti omista rutiineistani ja arjen hoidettavista asioista, pystyn keskittymään täysin käsillä olevaan hankkeeseen. Tämän myötä myös ajatukset ja ideat kohoavat arjen yläpuolelle – tuntuu kuin kaikki olisi mahdollista. Saan uusia näkökulmia työstettävään tekstiin, uskallan tehdä kokeiluja, olen jotenkin irti. Rooman kaltaisesta ympäristöstä, sen historiasta ja estetiikasta, saa valtavasti energiaa ja inspiraatiota työhön. Residenssi toimii eri tavoin eri vaiheissa teoksen työstämistä: materiaalinkeruuvaiheessa se tarjoaa aineistoa, myöhemmin kirjoitusrauhaa. Molemmat ovat itselleni toimivia.

Työhyvinvointi osana vaikuttavuusarviointia

Instituuttiverkosto otti vuonna 2025 käyttöön yhteisen vaikuttavuus­arviointimallin, jonka avulla tarkastellaan, miten instituuttien toiminta edistää verkoston tavoitetta eli kestävää kansainvälisyyttä. Arvioinnissa kerätään kyselyillä tietoa instituuttien kanssa työskenteleviltä taiteilijoilta, tutkijoilta ja muilta asiantuntijoilta sekä yhteistyöorganisaatioilta.

Kestävää kansainvälisyyttä tarkastellaan taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden näkökulmista. Yksi sosiaalisen kestävyyden mittareista on työskentelyolosuhteiden paraneminen ja työhyvinvoinnin lisääntyminen.

Mikä merkitys Villa Lanten työyhteisöllä oli omalle kirjoittamisellesi ja työhyvinvoinnillesi?

Kuva: Flaminia Lera

Kirjailijantyö on yksinäistä, ja on ihanaa kuulua hetken ajan työyhteisöön, jossa kaikki saapuvat kello 9 aamulla saman työpöydän ääreen – usein instituutin kirjaston suuren pöydän ympärille. Tuntuu hyvältä solahtaa yhteiseen työrytmiin. Joskus törmää ajatteluun, ettei kirjailijantyö ole oikeaa työtä ollenkaan – että sitä vain istuskellaan kahviloissa ja kirjoitellaan vähän muistikirjaan – joten työpäivät yhdessä tutkijoiden kanssa ovat itselleni myös vahvistava kokemus. Työympäristön valikoitu sosiaalisuus, mahdollisuus illalla keittiössä vaihtaa päivän kuulumisia, lisää myös työhyvinvointiani. En vajoa yksinäisen työskentelyn kuiluun ja mökkihöperöyteen, vaan aivoni kerta kaikkiaan toimivat paremmin, ideat pulppuavat – en puuhaa yksin kotona, vaan olen töissä!

Viimeksi residenssijaksolla kiinnitin huomiota myös siihen, että Villa Lantessa saa kuukauden mittaisen ajatusloman maailmanpolitiikan hulluudesta. Residenssikuplassa keskustellaan vain käsillä olevista asioista, kuten residenssiläisten kiehtovista tutkimusaiheista, tai vaihdetaan vinkkejä kaupungin ihanuuksista. On myös parantava kokemus olla edes hetken ajan ympäristössä, jossa vaalitaan täydellä sydämellä tiedettä, taidetta, sivistystä. On tärkeää saada kokea, että teemme tämänkaltaista työtä yhdessä, jaamme nämä arvot. Villa Lante on tässä mielessä eräänlainen turvapaikka ja keidas, ja sellaisena nykymaailmassa yhä tärkeämpi.

Millaiset kohtaamiset ovat erityisesti jääneet mieleesi residenssijaksoilta?

Ikimuistoisia ovat kaikki ne kerrat, kun olen saanut Villa Lantessa osallistua käynnissä olevien kurssien ohjelmaan, kuunnella luentoja tai osallistua kierroksille kaupungin arkeologisissa kohteissa maan parhaiden asiantuntijoiden opastuksella. Joka kerta olen myös saanut yllättyä residenssiläisten tutkimusaiheista ja niiden diversiteetistä – todella avartavaa.

Olen ollut residensseissä muissakin paikoissa, mm. Saksassa Wiepersdorfin linnassa ja Italiassa Mazzano Romanossa, ja olen aina kokenut kohtaamiset muiden kirjailijoiden ja taiteilijoiden kanssa äärettömän inspiroiviksi. Tieteen, taiteen ja kirjallisuuden tekijöiden törmäyttäminen on kaikille osapuolille antoisaa ja tarjoaa näkymiä maailmoihin, joita ei olisi voinut kuvitellakaan. Residenssi­kollegoilta saattaa myös aivan sattumalta saada oman työskentelyn kannalta tärkeitä vinkkejä. Jonkun kanssa saattaa ystävystyä ja tulla tehneeksi ikimuistoisia retkiä lähikaupunkeihin tai tulla seuranneeksi keittiön pöydän äärellä piippulivestä uuden paavin valintaa.

Olet kuvaillut, että tammikuussa Suomen valo asuu Roomassa. Mikä saa sinut palaamaan kaupunkiin yhä uudelleen?

Rooman kauneus on pakahduttavaa. Kaupungissa kaikkialla näkyvät historian kerrokset ovat paitsi arkipäiväisiä, myös jokapäiväinen ihme. Jos kirjailijana joskus miettii, onko työlläni näinä maailmanaikoina mitään merkitystä, niin Rooma vahvistaa olemassaolonsa jokaisella senttimetrillä että kyllä, kulttuuri ja taide ovat merkityksellisiä. Koen myös, että Rooman esteettinen ja historiallinen ympäristö on erityisellä tavalla parantava ja hoivaava. Villa Lanten terassilla voi vähän ennen auringonnousua kokea, miten kaupungin kattilasta nouseva energia lataa ruumiin ja sielun.

Kuva: Sataedun valokuvauksen opiskelijat