Suomen Pietarin instituutin perintö
Niin ihana nähdä teitä kaikkia kasvokkain. On hienoa, että SKTI halusi huomioida syyspäivillä Suomen Pietarin instituutin, ja voimme näin luoda katsauksen instituutin alkulähteille, monivuotisen työn tuloksiin ja pohtia mitä on se perintö, jonka instituutti jättää jälkeensä.
Ei ollut helppoa valmistella tätä puhetta. Tämä on ikään kuin Suomen Pietarin instituutin viimeinen sana, ja viimeisen sanan pitäisi olla merkityksellinen, syvällinen ja tehdä vaikutus. Tuntuu myös, että tämän puheenvuoron myötä Suomen Pietarin instituutin lakkauttamisesta tulee lopullisesti totta.
Ja niinhän se on, ei voi muuta tehdä kuin hyväksyä. Kuitenkin sen työn arvo, jota instituutti teki 30 vuoden ajan, ei katoa. Instituutin perintö jää elämään monien mieliin ja sydämiin sekä Suomessa että Venäjällä.
Tänään haluan keskittyä tarkastelemaan hienoja asioita, joita instituutti saavutti sen 30-vuotisen olemassaolon aikana. Taustalla näette kuvia hankkeista ja tapahtumista, joita instituutti on järjestänyt eri vuosina. Aloitan kertomalla hieman instituutin perustamisen taustoista ja Suomi-talosta, joka on toiminut suomalaisen kulttuurin, tieteen ja liike-elämän keskuksena Pietarissa. Nyt kun mikä tahansa yhteistyö Venäjän kanssa tuntuu absurdilta ja kaukaiselta on helppo unohtaa, miksi Pietariin on ylipäätään aikoinaan perustettu Suomen instituutti ja Suomi-talo. Vastaus tähän löytyy tarkastelemalla historiaa, ja täytyy palata aikoihin vielä ennen autonomiaa, sillä suomalaisten kauppa- ja kulttuuriyhteydet Pietariin luotiin jo 1700-luvulla. Pietari on siis ollut Suomen näkökulmasta merkittävä kaupunki, joka on tarjonnut erilaisia taloudellisia ja sivistäviä mahdollisuuksia. Tänä päivänä Pietari on Suomen lähin miljoonakaupunki, jossa asuu saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa.
Suomen Pietarin instituutin tarina alkoi vuonna 1992 kun perustettiin Pietari-säätiö. Perustajajäseniä oli noin 40, ja niiden joukossa esimerkiksi Opetusministeriö, useita suomalaisia yliopistoja, yrityksiä ja järjestöjä kuten Suomen Taiteilijaseura ja Suomalainen kirjallisuuden seura.
Ensimmäisenä instituutin johtajana aloitti kirjailija ja kääntäjä Jukka Mallinen. Instituutin toiminnan perusta luotiin silloin kevyellä mallilla, ennen kaikkea kontaktien avulla. Instituutilla ei ollut aluksi toimistoakaan. Voin vain kuvitella kuinka jännittävää aikaa tuolloin elettiin. Neuvostoliitto oli juuri hajonnut ja valmius yhteistyöhön oli avointa ja innostunutta. Sittemmin, instituutti avasi toimiston Ligovski prospektin varrelle, tavallisen asuintalon ullakkohuoneistoon. Toimiston ohessa oli pieni kokoontumistila ja kirjasto.
Suomi-taloon instituutti muutti vuonna 2010, ja jotta voi ymmärtää rakennuksen kulttuurihistoriallisen merkityksen, täytyy tietää vähän sen historiasta.
Joten seuraavaksi hieman siitä:
Keisarinna Anna Ioanovna lahjoitti tontin 1700-luvun alussa Pietarin suomalaiselle ja ruotsalaiselle seurakunnalle, jotka rakensivat paikalle yhteisen puisen kirkon. Kun seurakunnat erkanivat, rakensi suomalainen seurakunta 1800-luvun alussa puisen kirkon tilalle Pyhän Marian kirkon. Sitten kirkon ympärille valmistuivat kirkkokartanona palvelevat rakennukset, joista yksi on nykyinen Suomi-talo. Sijainti on mitä keskeisin – parin minuutin kävelymatkan päässä Pietarin pääkadulta, eli Nevski prospektilta sekä Palatsiaukiolta ja Eremitaasi-museolta.
1800-luvulla kirkkokartanossa toimi Uno Cygnaeuksen johdolla suomalainen koulu, kirjasto, suomenkielisen Pietarin sanomat -lehden toimitus, pienyrityksiä ja Suomen pankin konttori. Ikään kuin nykyisen Suomi-talon esikuva. 1900-luvun alussa kirkkokartanoa laajennettiin kahdella lisäkerroksella. Suunnitelmat tätä varten olivat arkkitehti Eliel Saarisen käsialaa, jonka isä toimi Pyhän Marian kirkon kirkkoherrana. Näin tiiviit olivat suomalaisten kontaktit Pietariin valtioyhteyden aikana.
Neuvostoliiton uusien ideologioiden myötä Pyhän Marian kirkon toiminta lakkautettiin vuonna 1938. Neuvostoaikana kirkossa toimi muun muassa asuntola ja kasvitieteellinen näyttely. Kirkko palautettiin seurakunnalle vasta Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa, jolloin siitä tuli Inkerin hiippakunnan tuomiokirkko. 2000-luvun alkuvuosina aloitettiin neuvottelut Suomi-talon perustamisesta. Tällöin kirkkokartanon rakennuksessa toimi muun muassa hammaslääkäriasema.
Vuonna 2009 Suomi-talo vihittiin käyttöön. Seremoniassa olivat mukana silloiset pääministerit Matti Vanhanen ja Vladimir Putin. Vuotta myöhemmin, kun peruskorjaus valmistui, erilaiset suomalaistoimijat pääsivät muuttamaan taloon. Suomen Pietarin instituutti oli solminut vuokrasopimuksen Pietarin kaupungin kanssa ja alivuokrasi tiloja suomalaisille organisaatioille. Rakennuksessa toimi esimerkiksi Suomalais-venäläinen kauppakamari, Turun ja Helsingin kaupunkien edustustot, Business Finland, eri yritysten toimistoja ja suomalainen koulu. Lisäksi talon studioita vuokrasivat residenssikäyttöön Ateljeesäätiö, Suomen tietokirjailijat ry ja Svenska Kulturfonden.
Pietari-säätiön toteuttaman, mittavan saneerausprojektin jälkeen säätiö ajautui talousvaikeuksiin. Vuokrasopimus kaupungin kanssa oli kallis, eivätkä Suomi-talon tilojen vuokratulot riittäneet lainan lyhentämiseen. Kun oli selvää, että Pietari-säätiö hakeutuisi konkurssiin, Suomi-talon rakennus päätettiin hankkia Suomen valtion omistukseen. Sen omistajaksi tuli Governia Oy, 100 % valtiolle kuuluva yritys ja Suomen Pietarin instituutin uudeksi ylläpitäjäksi sovittiin Suomi-Venäjä-seura. Instituutti luovutti Suomi-talon operatiivisen hallinnoinnin Governian venäläiselle sisaryritykselle ja siirtyi itse Suomi-talon vuokralaiseksi. Syksyllä 2018 neuvottelimme instituutille uudet tilat ja siirryimme kolmannesta kerroksesta katutasoon. Instituutti toimi Suomi-talon ”näyteikkunana” ja vastasi huomattavasta määrästä talossa järjestettävistä yleisötapahtumista. Instituutti oli siis tärkeä osa Suomi-talon imagoa ja ulkopuolista viestintää. Se nimettiinkin yhdessä Suomalais-venäläisen kauppakamarin kanssa Suomi-talon strategiseksi kumppaniksi.
Suomen Pietarin instituutilla oli keskeinen asema suomalaisen kulttuurin ja tieteen edustajana ja edistäjänä Venäjällä. Tämän lisäksi tärkeänä tehtävänä oli suomen kielen opiskelun ja opetuksen tukeminen.
Instituutin ohjelman painopisteet ovat vaihdelleet riippuen kohdeyleisön kysynnästä ja johtajan erityisosaamisesta. Eri vuosina tuotiin esiin esimerkiksi teatteria, kirjallisuutta, elokuvaa, taidetta ja historiantutkimusta. On todella mukava nähdä edeltäneitä johtajia täällä tänään.
Yleisötapahtumia ja hankkeita toteutettiin Pietarin tärkeimpien kulttuuritoimijoiden kanssa, joiden joukossa sekä valtiollisia että yksityisiä organisaatioita. Instituutti tunnettiin laajasti ja sitä arvostettiin yhteistyökumppanina. Venäläisten kumppaneiden rinnalla myös eurooppalaiset ja erityisesti pohjoismaiset edustustot ovat olleet instituutille tärkeitä yhteistyötahoja. Suomen Pietarin-pääkonsulaatin kanssa teimme tiivistä ja hedelmällistä yhteistyötä, ja yhteisiä hankkeita toteutettiin myös Moskovan suurlähetystön kanssa. Näin ollen instituutti osallistui myös julkisen diplomatian työhön Venäjällä. Dialogin luominen ja ylläpitäminen erilaisiin venäläistoimijoihin on ollut tärkeää vaihtoehtoisen näkemyksen, suvaitsevaisuuden ja moniäänisyyden periaatteiden välittämisessä venäläisyleisölle.
Venäjän poliittinen ilmapiiri on väistämättä vaikuttanut instituutin työn luonteeseen. Uusien lakien myötä, muun muassa LGBT-, tasa-arvo- ja sananvapauskysymyksiä sisältävää ohjelmaa oli yhä vaikeampi järjestää. Tapahtumille tuli asettaa ikäraja ja välillä kävi niin, että yhteistyökumppani vetäytyi hankkeesta tai tapahtumatila perui varauksen viime hetkellä. Jotkin paikallisten toimijoiden järjestämät tilaisuudet joutuivat peräti häiriköinnin kohteeksi.
Krimin miehitystä seuranneet pakotteet, niin kutsuttu homopropagandalaki ja ulkomaisen agentin -laki vaikuttivat kaikki Suomen ja Venäjän väliseen kulttuuriyhteistyöhön. Mainitut lait ovat tänä vuonna kiristyneet entisestään. Puhuttaessa toimintaympäristön kiristymisestä, Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan ei voi tietenkään verrata muihin haasteisiin. Sen käynnistymistä seuranneet tapahtumat johtivat lopulta myös Suomen Pietarin instituutin lakkauttamiseen.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan torstaina 24.2.2022, olin juuri työmatkalla Helsingissä. Seuraavana päivänä kun istuin Allegro-junassa paluumatkalla kohti Pietaria, en tiennyt mitä ajatella. Toimistolla kohtasin järkytyksestä kalpeita ja hiljaisia kasvoja. Suomen Pietarin instituutin kolmaskymmenes juhlavuosi oli juuri alkanut, mutta enää ei ollut syytä juhlaan.
Ilmoitimme laittavamme yleisöohjelman tauolle ja saimme paljon tukea ja lämpimiä sanoja kävijöiltämme ja someseuraajilta. Seuraavaksi jouduimme tiedottamaan koko toimintamme väliaikaisesta lopettamisesta ja lopulta, instituutin lakkauttamisesta, Suomi-Venäjä-seuran vetäytyessä ylläpitäjän tehtävästä. Keväällä oli käyty useita keskusteluja Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Ulkoministeriön kanssa. Venäläinen, yhä kiristyvä lainsäädäntö ja länsimaiden asettamien pakotteiden seuraamuksena hankaloituneet käytännön asiat, kuten pankkiyhteys, olivat keskeisiä syitä Suomi-Venäjä-seuran päätökselle.
Mitä instituutille siis tapahtuu? Venäjälle rekisteröidyn organisaation likvidointi on käynnistetty ja henkilökunta on irtisanottu, ainoastaan kirjanpitäjä jatkaa vuoden loppuun. Toimitilat on tyhjennetty ja luovutettu takaisin Suomi-talolle.
Niin ja mitä tapahtuu Suomi-talolle?
Se jatkaa toimintaansa toistaiseksi. Siellä toimii edelleen suomalainen koulu sekä Suomalais-venäläinen kauppakamari. Suomi-talo pyrkii nyt auttamaan suomalaisia yrityksiä viemään läpi strategiamuutoksia, joiden myötä voi syntyä tarvetta väliaikaisille tiloille ja palveluille.
Instituutin lakkauttaminen oli kivulias prosessi. Instituutti oli henkilökunnalle rakas, ja joukossamme oli työntekijöitä, jotka olivat olleet instituutissa yli 15 vuotta. Teimme parhaamme, ettei instituutin perintö katoaisi ilman jälkeä.
Mitä Suomen Pietarin instituutin perintö on?
Henkinen tai aineeton perintö on se vaikutus, joka on tehty venäläiseen yleisöön. Välitetty tieto, positiiviset mielikuvat, kokemukset, elämykset, jotka on luotu onnistuneiden hankkeiden ja kohtaamisten aikana. Perintönä meille jää myös karttunut kokemus, kasvatettu resilienssi ja kerätty tieto sekä ymmärrys paikallisesta toimintakentästä.
On toki myös paperi- ja digiarkisto, joka säilyy Suomi-Venäjä-seurassa ja SKTI:llä sekä osittain Kansallisarkistossa.
Toivottavasti tätä perintöä, aineetonta ja aineellista, päästään vielä tulevaisuudessa hyödyntämään.
Emme tiedä minkälainen on tulevaisuuden Venäjä. On kuitenkin selvää, etteivät asiat koskaan palaa täysin entiselleen, joten myös sen instituutin, joka Venäjälle perustettaisiin, olisi todennäköisesti oltava toisenlainen ja vastata uudenlaisiin tarpeisiin. Sota vaikuttaa myös muihin instituutteihin, oikeastaan koko verkostoon, jolloin sen on väistämättä pohdittava paikkaansa ja merkitystään myös poliittisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Tästä käydäänkin kohta varmasti todella mielenkiintoinen keskustelu.
Lämmin kiitos teille kaikille yhteistyöstä ja tuesta. On ollut hienoa olla osa niin ammattimaista ja monimuotoista yhteisöä. Toivottavasti kohdataan teidän kanssa myös tulevaisuudessa.
Niin, ja se viimeinen sana…Mietin, miten lopettaisin puheeni, ja päädyin googlaamaan kuuluisia viimeisiä sanoja. Tykkäsin eniten Karl Marxin kuivasta toteamuksesta – ”Viimeiset sanat ovat hölmöille, jotka eivät ole sanoneet tarpeeksi.”
Sani Kontula-Webbin puhe 4.11.2022 Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien Syyspäivillä Hanasaaressa