Miten huomioida se väkevyys, joka kulttuurilla on kestävyyskriisien ratkaisuissa? Toiminnanjohtaja Hanna Lämsän mielestä tarkoitus on aloittaa jostakin ja oppia mennessä – myös rahoituskuvioissa.
”Eikö kaikilla ole tällainen asenne?” kysyy Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n toiminnanjohtaja Hanna Lämsä.
Kysymys on retorinen, äänestä kuuluu hienoinen huvittuneisuus.
Ainakaan vielä suomalaisella kulttuurikentällä ei ole yhteismitallista mittaristoa siitä, mikä on kestävä hanke tai kuka tekee kulttuuria kestävästi. Kestävyysmurros luovilla aloilla on pirstaloitunutta tai toisin muotoiltuna, moninaista.
Kentälle mahtuu kyllä useampiakin alakohtaisia tapoja mitata kestävyyttä, jotka ottavat huomioon juuri sen taiteenalan erityispiirteet. Mutta laskurit ovat eri logiikoissa.
Lämsän mielestä kaikkia ratkaisuja ei tarvitsekaan olla, että niitä kohti voi mennä.
”Vertailemisesta on todella vaikeaa sanoa mitään, mutta mittareiden ja arviointien ohjausvaikutus on tärkeä. Kun havaitsee mahdollisuuden muutokselle, tulee samalla muuttaneeksi toimintaa”, sanoo Lämsä.
Kulttuuripoliittisen selonteon sivulla 29 peräänkuulutetaan konkreettisia toimenpiteitä sekä kulttuurin edistämiseksi ”kestävän kehityksen kontekstissa” että ”kulttuurinäkymien integroimista” osaksi kansallista ilmastopolitiikkaa ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimia.
Toiminnanjohtaja haluaisi vielä enemmän. Kansainvälinen ”The Culture 2030 Goal” -kampanja ajaa kulttuurin roolia YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteissa. Lämsä toivoo kampanjan onnistumista ja siten maailmanlaajuisesti yhteisten kulttuurisesti kestävän kehityksen tavoitteiden syntyä. Varmuutta kampanjassa esitettyihin lisäyksiin globaalille agendalle ei ainakaan vielä ole.
”Kaipaan sitä, että olisi jokin indikaattori, joka olisi yhteinen ja jota voitaisiin seurata kansallisen toiminnan ylittävässä, suuressa globaalissa mittakaavassa.”
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttiverkosto on ottanut käyttöön vuoden 2024 lopussa vaikutusarviointimallin, joka käsittää myös kestävyyden. Tavoitteena on tuoda kestävyysajattelu osaksi luovilla aloilla solmittuja kumppanuuksia ja instituuttiverkoston fasilitoimaa yhteistyötä.
”Kaiken toiminnan pitäisi nykyään olla kestävää tai ainakin sitä kohti pyrkivää”, tiivistää Hanna Lämsä.
Osapuolten osaaminen kestävyysasioissa vaihtelee, tunnustaa toiminnanjohtaja. Joskus pitää lähteä liikkeelle ihan konkreettisista asioista, kuten kierrättämisestä ja tarjoilusta tilaisuuksissa, tapahtumissa tai kokoustettaessa. Lämsä korostaa lisäksi uskaliaisuutta juuri johtajuudessa.
”Onko johtajilla rohkeutta ottaa kestävyysasiat esille neuvottelupöytään, vaikka tuntuisi ettei kestävyys ole tärkeää siinä kontekstissa?” kysyy Lämsä.
Yhtä paljon kuin Lämsä vaatii kestävyysajattelua luovien alojen sisältä, odottaa hän sitä myös yhteistyössä toimialan ulkopuolella.
”Minua harmittaa, että elinkeinoelämässä käyty puhe ei sisällytä luovia aloja yhdeksi elinkeinotoiminnan toimialaksi osana yhteiskunnan vihreää siirtymää. Luovien alojen pitäisi päästä dialogiin muiden alojen kanssa.”
Kestävyyssiirtymässä siiloja rakentavia, alakohtaisia jakolinjoja on purettava. Jopa siitä huolimatta, että monella muulla toimialalla ongelmat hiilidioksidipäästöjen, ilmastonmuutoksen ja luontokadon suhteen ovat huomattavasti luovia aloja suuremmat, Lämsä sanoo.
”Pelkästään alan sisällä toimiminen ei ole viisainta tai vaikuttavinta.”
Kun tällä hetkellä puhuu kulttuurista, täytyy puhua myös rahasta. Hallitus on vastikään leikannut 17,4 miljoonaa euroa kulttuurin ja taiteen määrärahoista. Lisää leikkauksia on odotettavissa tulevina vuosina. Kiristynyt rahoitustilanne runnoo nyt kulttuurialaa kovalla kädellä.
”Sokeus taiteen arvosta hämmentää”, sanoo Hanna Lämsä.
Kun rahoituskuvioissa on liikkeellä vähemmän euroja, rahoituksen saamisen reunaehdot tiukentuvat vääjäämättä. Kun tähän summaa kestävyysvaatimusten ehdottomuuden, Lämsä näkee mahdollisen vaaranpaikan.
”Rahoittajien on mahdollista asettaa etusijalle hankkeet, jotka ovat yhteensopivia kestävyyssiirtymän kanssa kuitenkin ilman, että taiteen vapauteen puututaan. Tapa tehdä taidetta kestävästi on eri asia kuin sisältöön puuttuminen”, Lämsä linjaa.
Toisaalta kriteereillä ohjataan jo nyt rahoituspäätöksiä. Siis sitä, kuka ja mikä saa rahoitusta. Hanna Lämsän mielestä kestävyys voi olla yksi kriteereistä, joiden läpi mahdollisia rahoituskohteita arvioidaan, ja sen tulee koskea toimintamalleja.
”En lähtisi siihen, että kestävyyden pitäisi olla kaiken yli menevä arviointiperuste.”
Tulevaisuudessa kestävyys oletettavasti saa nykyistä suuremman painoarvon, myös rahoituskriteerinä.
Toiminnanjohtaja Hanna Lämsän mielestä yksi kulttuurin tärkeimmistä tehtävistä kestävyysmurroksessa on auttaa ihmisiä ymmärtämään muutosta. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon näkyväksi tekevät kriisit ovat ihmisille vaikeita, ja Lämsä uskoo, että juuri kulttuurissa ja taiteessa ihminen voi kokemuksellisesti olla näiden asioiden parissa.
”Olemme aika samassa sumussa kaikki. Taide kytkeytyy niihin tunteisiin, mitä tämä tilanne herättää.”
Ehkä luettuaan stellerinmerilehmästä Iida Turpeisen romaanissa Elolliset ihminen havahtuu siihen kriittiseen tapahtumaketjuun, jossa lukemattomat lajit kohtaavat sukupuuton nykyhetkessä. Ja luettuaan jokihelmisimpukoista Anni Kytömäen Margaritassa, hän päätyy tunnelähtöisesti suremaan uhanalaisten suomussalmelaisten raakkujen kohtaloa.
Kulttuuri ja taide voivat jopa tarjota kokemuksellisen väylän sille syväekologiselle sanomalle, linkolalaiselle ajatukselle, jossa ihminen ei ole elämän keskiössä.
”Se on ihmisiltä paljon vaadittu, mutta planeetta vaatii sitä”, summaa Lämsä.
Teksti pohjaa Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n järjestämään tilaisuuteen ”Kestävyyssiirtymä luovilla aloilla -tilannekatsaus”, joka järjestettiin Puistokatu 4 maaliskuussa 2025. Tekstiä varten on myös haastateltu toiminnanjohtaja Hanna Lämsää.